keskiviikko 7. elokuuta 2013

Syntymäpäiväkortti ääriviivatarroilla

Täällä on viime viikot keskitytty pihatöihin, koruputiikin pyörittämiseen ja kihlatun kanssa lomailuun, joten heinäkuu sujahti täällä blogin puolella ohi ilman postauksia. Syksyn myötä käsitöitäkin tulee tehtyä aktiivisemmin, joten eiköhän tässä pian palata hieman aktiivisempaan postaustahtiin. Nyt kuitenkin siihen tämän kerran pääasiaan! Kaivoin nimittäin eilen pitkästä aikaa kortteilutarvikkeet esiin ja kyseisen askarteluhetken tuotoksen tulin nyt teille esittelemään. :)


Kihlattuni mummo täyttää ensi kuussa kunnioitettavat 80 vuotta ja suurta juhlapäivää varten tarvitaan tietysti kortti. Kortti syntyi simppelisti viidestä eri materiaalista: kartongista, ääriviivatarroista, kohotarrapaloista, kaksipuolisesta liimateipistä ja akryylitimantista. Lopputulos on tyylikäs ja näyttävä, mutta silti tarpeeksi hillitty. Idean tähän korttiin nappasin Sinellin uusimmasta hääkuvastosta, jonka viimeisillä sivuilla oli paljon kuvia erilaisista korttimalleista. :)


Kaikki pitsiympyrät on kohotettu kohotarrapaloilla, joten kortti on melko paksu. Pienimmän ympyrän keskelle lisäsin vielä koristeeksi akryylitimantin.


Tarvikkeet:
Ääriviivatarrat, kohotarrapalat, akryylitimantti, kaksipuoleinen liimateippi ja tummanharmaa helmiäiskartonki: Sinelli
Harmaa helmiäiskartonki: Tiimari

Sain myös anopiltani pyynnön tehdä kyseisiä juhlia varten kutsut, mutta niistä lisää toisella kertaa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti