tiistai 26. helmikuuta 2013

Blogihaaste

Sain taitavalta tytöltä tällaisen kivan blogihaasteen, kiitos! :)

Haaste menee näin:
* kerro 11 asiaa itsestäsi
* vastaa haastajan esittämiin 11 kysymykseen
* keksi 11 uutta kysymystä, jotka esität uusille haastetuille
* haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
* ilmoita heille, että heidät on haastettu

11 asiaa itsestäni:

1. Olen luonteeltani perfektionisti.
2. Rakastan sisustamista.
3. Olen muuton myötä löytänyt itsestäni pienen siivousintoilijan ja kodinhengettären.
4. Meidän kissat on mulle kuin lapsia.
5. Innostun helposti uusista asioista.
6. Olen koulutukseltani tradenomi.
7. Tykkään lautapeleistä ja palapeleistä. Palapelejä tulee kuitenkin nykyään kasattua harvoin, koska kissataloudessa irtopalat ei pysy tallessa kovin kauaa.
8. Olen seurustellut miehekkeeni kanssa pian kuusi vuotta, eli 18 -vuotiaasta saakka. Siitä ajasta ollaan oltu kihloissa noin puolitoista vuotta.
9. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä on yksi mun lempiohjelmista, vaikka se onkin ihan äärettömän surullinen. Kyseisessä ohjelmassa esitellään siis Suomessa tapahtuneita liikenneonnettomuuksia, joissa joku on kuollut tai loukkaantunut vakavasti.
10. Omaan huonon itsetunnon, joka on seurausta monta vuotta jatkuneesta koulukiusaamisesta. En kuitenkaan anna sen lannistaa ja blogin kirjoittaminen auttaa paljon tässäkin asiassa. :)
11. Tykkään kirjoittaa listoja. Kauppalistoja, to do -listoja, ostoslistoja, muistilistoja...

11 vastausta:

1. Mitä odotat tällä hetkellä kovasti?
Kesää, vaikka mitään suurempia suunnitelmia ei vielä ollakaan sen varalle tehty. :)
2. Mitä pelkäät? Oletko päässyt jostain pelosta yli?
Käärmeitä, hammaslääkärissä käymistä, yksin nukkumista ja esiintymistilanteita nyt ainakin. Äkkiseltään ei tule mieleen mitään pelkoa, josta olisin päässyt yli.
3. Oletko koskaan meinannut ns. lyödä hanskat tiskiin bloggailun suhteen?
En ole. Välillä on ollut hiljaisempia kausia ja postausaiheet on olleet vähissä. Kokonaan lopettamista en kuitenkaan ole harkinnut, koska saan blogin kirjoittamisesta ja lukijoiden kommenteista niin paljon iloa. :)
4. Mitkä ovat lempparikauppojasi?
Etsy, Sinelli, Taitopuoti Paperinauha.
5. Mitä ostoslistaltasi löytyy nyt?
Distress Markers -tussit, uusi tuoli askarteluhuoneeseen, Novitan Tuubi -lankaa, keltainen mariskooli.
6. Onko joku väri, josta et pidä yhtään? miksi?
Tähän on helppo vastata, SININEN. En tiedä mistä tämä inho sinistä kohtaan juontaa  juurensa, mutta jostain syystä en vaan pidä yhtään kyseisestä väristä.
7. Minne haluaisit matkustaa?
Vaikka minne! Amerikka ja Thaimaa tulee ensimmäisenä mieleen.
8. Lähetätkö usein postikortteja ja kirjeitä?
Liian harvoin. Nuorempana harrastin kirjeenvaihtoa, mutta nykyisin kirjeitä ei kyllä tule lähetettyä koskaan. Kortteja lähetän silloin tällöin, etenkin jouluna. Niitä pitäisi kyllä lähettää useammin. :)
9. Mitä lainasit viimeksi kirjastosta?
Aika usein tulee ostettua kiinnostavat kirjat omaan kirjahyllyyn, joten viimeisimmästä kirjastovisiitistä on kulunut jo melko kauan. Joku käsityöaiheinen kirja se kuitenkin varmasti oli. :)
10. Kuinka monta kynsilakkaa omistat ja käytätkö niitä kaikkia?
Kynsilakkoja löytyy varmaan noin 10-20 pulloa ja niitä tulee kyllä käytettyä tosi harvoin. Pitäisi ehkä petrata tässäkin asiassa. :)
11. Entäs lankoja, onko niitä miten paljon?
Lankoja on varmasti kertynyt useampi kymmenen kerää. Mulla on huono tapa ostaa kivoja lankoja, vaikka en siinä vaiheessa tietäisikään niille käyttötarkoitusta. Nyt aion kuitenkin vähän aikaa olla ostolakossa lankojen suhteen (lukuunottamatta tuota Novitan Tuubi -lankaa, senhän voi melkein laskea kuteeksi eikä langaksi ;) ja koitan parhaani mukaan tyhjentää lankavarastojani.

11 kysymystä:
1. Minkä uuden taidon haluaisit oppia?
2. Millaisessa kodissa asut? Mistä asioista pidät siinä ja mitä asioita haluaisit muuttaa?
3. Mitä ohjelmia seuraat televisiosta?
4. Pidätkö ruuanlaitosta vai onko se vain pakollinen paha?
5. Edelliseen liittyen, mikä on paras kokeilemasi resepti?
6. Kuunteletko paljon musiikkia ja millaisesta musiikista pidät?
7. Mikä on heikkoutesi ostamiseen liittyen eli mihin käytät liikaa rahaa (esim. kengät, vaatteet jne...)?
8. Mikä on haaveammattisi ja työskenteletkö jo siinä?
9. Millä kolmella adjektiivilla kuvailisit itseäsi?
10. Mistä saavutuksesta/tekemästäsi asiasta olet erityisen ylpeä?
11. Tavara, jota ilman et tulisi toimeen?

Haastamani blogit:

Looking for Clementines
Santun Maja
Sweet things 
Handmade by Heini
Lankatarina 
Uutistoimisto Anselmi

Tämän enempää haastettavia en valitettavasti keksinyt. :) 

1 kommentti:

  1. Kiitos haasteesta! :) Menin mokailemaan tällä mun puhelimella kun luin sun kommentin ja yhtäkkiä olin poistanut sen.. Huooh.. ;)

    VastaaPoista