torstai 14. helmikuuta 2013

Violettia

Bongasin viime syksynä Miami -lankoja alennuksesta useammastakin kaupasta. En voinut vastustaa ihanan kirkkaita värejä ja edullista kahden euron hintaa, joten kyseistä lankaa tuli hamstrattua muutamassa eri värissä. Yksi ostamistani väreistä oli lempivärini violetti. Tiesin jo lankaa ostaessani, että haluan virkata siitä jonkinlaisen liinan/tabletin olohuoneemme ikkunan edessä olevalle tasolle. Tasolla oli jo ennestään pyöreä Anttilasta ostettu tabletti (violetti sekin), mutta itse tehty on aina itse tehty. :)


Eilen nappasin virkkuukoukun käteen ja koukuttelin liinan muutamassa tunnissa telkkaria katsellessa. :) Kun on virkannut yhtä ja samaa päiväpeittoa viimeiset 4,5 kuukautta, on yhdessä illassa valmistuva työ mukavaa vaihtelua. :D Liinan virkkaamiseen käytin Kauhavan Kangas-Aitan Marketta -maton (pieni) ohjetta.


Viimeisen kierroksen eli tuon liinan reunan sovelsin itse, joten se on hieman erilainen kuin ohjeessa. Lankaa liinaan kului hieman vajaa kerällinen.


Tässä vielä lähikuva tuosta liinan kuviosta, ikkunasta tuleva valo vääristää hieman langan väriä. En tiedä tuliko liinasta kauhean mummomainen, mutta ehkä yksi mummoliina ei vielä tee meidän kodista mummolaa. :D

Tämän postauksen myötä toivotan teille kaikille ihanaa ystävänpäivää! <3

5 kommenttia:

  1. ihana! mummoliinat on just parhaita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. blogissani on sinulle blogihaaste :) ->

      http://taitavatytto.blogspot.fi/2013/02/blogihaaste.html

      Poista
    2. Kiitos! Täytyykin tarttua haasteeseen mahdollisimman pian! :)

      Poista
  2. Kiva liina! Jossain toisessakin blogissa (en muista missä) oli myös tehty Kauhavan Kangasaitan maton ohjeella pieni liina, tosi hyvä idea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) On tosiaan kiva, kun noita matto-ohjeita voi soveltaa myös näin. :)

      Poista