sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Joulutähtiä ja mistelinoksia

Ihastuin kovasti tähän Anskin tekemään kuumailmapallokorttiin. Kyseinen kortti onkin toiminut inspiraationa tälle omalle tuotokselleni, vaikka sitä ei lopputuloksesta ehkä arvaisikaan.


Aloitin kortin tekemisen leikkaamalla Framelits -stanssilla pyöreän aukon punaiseen korttipohjaan (avattava). Sen jälkeen leikkasin joulutähtiä ja mistelinoksia irti October Afternoonin ja My Mind's Eyen kuviopapereista ja kiinnitin niitä erikokoisilla kohotarrapaloilla pyöreän aukon ympärille. Lopuksi kiinnitin aukon taakse ruutukuvioisen kartongin ja lisäsin sen keskelle vielä jouluntoivotuksen ääriviivatarroilla. Aluksi tuntui, ettei kortin tekemisestä tule yhtään mitään, mutta lopputuloksesta tuli kuitenkin oikein mieluinen. Runsas, mutta silti melko yksinkertainen. :)

Osallistun tällä kortilla myös elämäni ensimmäistä kertaa P*skikseen, jossa on tällä viikolla aiheena lehdet tai oksat.

4 kommenttia: