keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Tervetuloa meidän kotiin! (Osa 1: Olohuone)

Koska osa teistä on varmasti kiinnostunut myös sisustuksesta, päätin tehdä teille postauksen meidän uudesta kodista. Jotta kuvaähky ei kasvaisi liian suureksi, esittelen kotimme yksi huone kerrallaan. Ensimmäisenä pääsette kurkistamaan olohuoneeseemme, joka on tällä hetkellä kaikista lähimpänä lopullista olomuotoaan. 

Pohjustuksena kerron sen verran, että asumme vuonna 1988 valmistuneessa omakotitalossa, jossa on asuintiloja n. 110 neliön edestä. Lisäksi talosta löytyy varasto ja autotalli. Meidän koti koostuu kolmesta makuuhuoneesta, olohuoneesta, keittiöstä, takkahuoneesta, kylpyhuoneesta sekä vessasta ja eteisestä. Lisäksi meillä on ilo omistaa myös melko suuri piha. Talo oli mulle jo entuudestaan erittäin tuttu, koska kyseessä on siis oma lapsuudenkotini. Melkoisia muutoksia talo on kuitenkin kokenut, koska remontoimme sen kevään aikana lattiasta kattoon. Mutta nyt itse asiaan!


 Olohuoneeseen astuessa vasemmalla puolella sijaitsee tv-taso ja sen päällä pari seinähyllyä. Kaikki olohuoneen kalusteet on hankittu tähän asuntoon. Osa vanhan olohuoneen kalusteista sai uuden omistajan ja osa sijaitsee kotimme muissa huoneissa. 


Olohuoneen verhoina meillä on Vallilan Mandariini -kuosia fuksianpunaisena. 


Jo vanhassa kodissa meillä oli tv-tason päällä kaksi seinähyllyä ja ne halusin saada myös uuteen kotiin. Uuden tv-tason myötä hyllyt kuitenkin vaihtuivat mustista valkoisiksi.


Uuden olohuoneen kalustaminen tuntui aluksi hankalalta, koska sen kahdella vastakkaisella seinällä sijaitsee kaksi suurta ikkunaa. Löysimme kuitenkin Sotkasta valkoisen tason, joka sopii täydellisesti ikkunoiden eteen niitä peittämättä. Taso tuo olohuoneeseen kaivattua säilytystilaa ja kissatkin tykkäävät istua sen päällä kurkkimassa ulkomaailman menoa. Kuvassa näkyvä ovi johtaa makuuhuoneeseen.


Tason päällä säilytän myös yhtä suurimmista aarteista, Aarikan mustia kynttilänjalkoja. Ne on vaan niin ihanat! Näihin pitäisi vielä hankkia olohuoneen väreihin sopivat kynttilät. 


Tv-tasoa vastapäätä sijaitsee sohva, jonka saimme pitkän odotuksen jälkeen viime perjantaina. Vanhaan sohvaamme verrattuna sohva on ihanan ryhdikäs. Kuvassa sohva näyttää ehkä hitusen tummemmalta kuin luonnossa. Sohvan päällä ostetut tyynyt on ostettu Prismasta (tyyny ja tyynyliina erikseen). Sohvan päälle pitäisi vielä hankkia jokin iso taulu, sopivan tullessa vastaan. Lisäksi olohuoneestamme uupuu vielä sohvapöytä, joka tulee olemaan valkoinen ja pyöreä.

 

Myös meidän rakkaat kissaneidit Tofu ja Tosca tykkäävät viettää aikaa uudessa olohuoneessa.


Loppuun vielä kuva olohuoneen valaisimesta, joka on ostettu Askosta.

Ps. Kurkkikaapa myös toinen tänään ilmestynyt postaus!

2 kommenttia:

  1. Hei! Löysin sun blogin kun googlasin vallilan mandariini verhoja :D Olen yrittänyt löytää noita verhoja fuksianpinkkinä tosi kauan! Jos haluat myydä ne jossain vaiheessa niin voit ottaa muhun yhteyttä :D Ihana blogi sulla muuten! nina.lindqv@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista! Itse ostin nuo verhot joskus keväällä Anttilasta, mutta noissa taitaa tosiaan mallistot vaihtua melko usein. Valitettavasti en kyllä ole aikeissa niitä myydä, mutta toivottavasti löydät jotkut toiset yhtä mieleiset verhot! :)

      Poista